Fin5 2020 Suunnistusviikko siirtyy vuodelle 2021 (Mediatiedote – julkaisuvapaa)

·

·

Fin5 2020 Suunnistusviikko siirtyy koronavirustilanteen takia vuodella eteenpäin. Fin5 Suunnistusviikko järjestetään 11.-16.7.2021 Posiolla ja Kuusamossa. Alun perin Fin5 Suunnistusviikko oli tarkoitus järjestää 5.-10.7.2020.

Siirrosta päättivät yksimielisesti kisaa järjestävä seura Kuusamon Erä-Veikot ja Suomen Suunnistusliitto. Lisäksi asiasta keskusteltiin kumppanina toimivan seuran, Posion Pyrinnön sekä tapahtuman pääkumppanien kanssa. Päätöksiin ja tiedottamisiin liittyen haluttiin toimia yhteneväisesti Kainuun Rastiviikon kanssa, joka oli tarkoitus järjestää 28.6.-3.7.2020 Suomussalmella. Molemmilla viikoilla on järjestelyihin liittyen vahvaa yhteistyötä eri kumppaneiden ja toimijoiden kanssa.

– Olemme seuranneet koronavirukseen liittyvää tilannetta tiiviisti maaliskuulta alkaen ja pohtineet eri vaihtoehtoja Suunnistusviikon toteuttamiseksi. Suomen hallitus on tehnyt merkittäviä rajoituksia ihmisten liikkumiseen ja tapahtumien järjestämiseen liittyen. Viime viikolla julkaistiin, että yli viidensadan henkilön julkiset tapahtumat kielletään heinäkuun loppuun saakka. Tämä oli lopulta sellainen tieto, että Kuusamon Erä-Veikot ry:n hallitus joutui tekemään tämän välttämättömän siirtopäätöksen ensi vuodelle, kertoo Fin5 2020 tapahtuman pääsihteeri Seppo Linjakumpu.

– 2000-3000 henkilön tapahtuman järjestelyyn liittyi paljon erilaisia riskejä yleisön, osallistujien, talkoolaisten ja paikallisen väestön terveyden kannalta sekä tapahtuman taloudellisen onnistumisen osalta, joten mitään edellytyksiä ei ollut näillä tiedoilla kisaviikkoa tänä kesänä järjestää, toteaa kilpailunjohtaja Antti Häkämies.

– Tapahtuman siirto on paha takaisku Koillismaan alueen aluetalouteen, olihan kyseessä kesän suurin yksittäinen tapahtuma alueella. Viikon ajan kestävä suunnistusviikko tuo alueelle vireyttä ja elinvoimaa, joka nyt siis valitettavasti siirtyy seuraavaan vuoteen, jatkaa Seppo Linjakumpu.

Suunnistusviikolle ilmoittautuneiden osallistujien ilmoittautumiset siirtyvät vuoteen 2021, koska järjestävä seura pitää jo toteutuneet ilmoittautumiset ja alkuperäiset osallistumismaksut voimassa. Uusien ilmoittautumisten ja mahdollisten perumisten osalta asioista tiedotetaan myöhemmin tapahtuman verkkosivulla ja sosiaalisessa mediassa.

Vuodelle 2021 ei oltu vielä nimetty uutta Fin5 tapahtuman järjestäjää, joten suunnistusviikon siirto sujuu sen vuoksi mutkattomasti Suomen Suunnistusliiton ja Kuusamon Erä-Veikot Ry:n yhteisellä päätöksellä.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Fin5 2020 Suunnistusviikon pääsihteeri Seppo Linjakumpu, p. 0400-706 433, seppo.linjakumpu@kev.fi

Fin5 2020 Suunnistusviikon kilpailunjohtaja Antti Häkämies, p. 041-4579 467, a_hakamies@hotmail.com

fin5.2020.fi