Aikaisempiin terveysturvallisuusohjeisiin poiketen (päivitetty 21.6), kilpailijan ei tarvitse kuljettaa maskia mukanaan suunnistaessa, jotta sen voi laittaa maalissa kasvoilleen.
Kunhan riittävät turvavälit pysyvät ulkotiloissa (mieluiten 2m) niin silloin voi ulkotiloissa liikkua ilman maskia, mutta kaikissa kontaktitilanteissa myös ulkotilanteissa kuten esim. asiakaspalvelutilanteissa on maskipakko. Samoin jos ulkotiloissa tapahtuu muuten jonoutumista tai ruuhkaa.
Jos maalissa tulee asiaa itkumuurille, niin kisajärjestäjät tarjoavat siinä kohdin maskin.
Bussikuljetuksissa ja muuten sisätiloissa oleillessa on edelleen maskipakko kuten esimerkiksi kisainfossa Rukan kokouskeskuksessa. Samaa suosittelemme kun käytätte alueen ja matkan varrella olevia palveluita.
Emme suosittele kangasmaskeja niiden heikon suojatehon vuoksi.
Lisäksi muistutamme riittävästä käsihygienian tärkeydestä.
Tehdään yhdessä terveysturvalliset kisat, jotta me kaikki pysymme terveinä ja saamme järjestää kisoja alueillamme jatkossakin, kiitos.